Perjantaina, 29.8. järjestämme osana Turkupriden ohjeisohjelmaa Turun pääkirjastossa paneelikeskustelutilaisuuden jossa aiheina on muun muassa sateenkaariseniorien ja vammaisten palvelu- ja yhteisasuminen, asumismukavuus ja turvallisuus, seksuaalioikeuksien toteutuminen, itsemääräämisoikeus ja suostumuksellisuuden varmistaminen ja myös avusteinen seksi.
Tuomme esille sekä meidän ikääntyvien, että vammaisten tarpeet kaupungin päättäjille ja toimijoille ja keskustelemme asiasta. Yleisö saa kysyä ja käyttää puheenvuoroja.
Paikalle tulee ja on kutsuttuna sateenkaariseniorien ja vammaisten kokemusasiantuntijoita, muun muassa puheenjohtajamme Kuisma Savisalo, hallituksen jäsen Maria Sund sekä vammaisten kokemusasiantuntija ja ihmisoikeusaktiivi Kaj Fredriksson.
Myöskin Turun kaupungin hyvinvoinnin apulaispormestari Mirka Muukkonen on tulossa, muitakin luottamushenkilöitä ja alan toimijoita odotetaan paikalle.
Vammaisten asialla on Tanja Roth, joka toimii vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen ohjaajana ja seksologina sekä Vapi rystä turkulainen aktiivi Selinä Nera.
Pienenä pohjustuksena aiheeseen voi lukea Sandra Hagmanin valtuustoaloitteesta Helsingissä; https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2024-012665 ja katsoa dokumentin asiasta, mikä on yhä 2000-luvulla tabu Suomessa; https://yle.fi/aihe/a/20-202888
Paikka on siis Pääkirjaston Studio, Linnankatu 4, Turku, esteetön tila ja voi saapua vapaasti. Ja aika: 29.8. klo 13:00 – 16:00
Turku Pride -kulkue marssii tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta lauantaina 30.08.!
Kulkueen kokoontuminen alkaa Vanhalla Suurtorilla klo 11:00 ja kulkue lähtee klo 12:00. Meillä on oma blokki kulkueen alkupäässä. "Ikäännytään Yhdenvertaisesti" -panderollan ja lippumme kanssa.
Pääjuhlassa, Puolalanpuistossa me seniorit olemme näkyvästi ja kuuluvasti esillä. Puheenjohtajamme Kuisma Savisalo edustaa meitä.