Olen sosiaalityön yliopisto-opiskelija Turun yliopistosta. Teen pro gradu -tutkielmaani sateenkaari-ihmisten käsityksistä ikääntymiseen liittyen.
Ikääntyvät ihmiset nähdään usein yhteiskunnassa yhtenäisenä ryhmänä, jolla on samankaltaiset tarpeet ja toiveet. Tällöin erityisesti vähemmistöihin kuuluvien ikääntyneiden ääni ei nouse kuuluviin julkisessa keskustelussa, tutkimuksessa tai palveluita suunniteltaessa. Tutkielmani tarkoituksena on nostaa esille ikääntyvien sateenkaari-ihmisten kokemuksia omaäänisesti kerrottuna ja siten monipuolistaa ymmärrystä siitä, millaisina ikääntyminen ja vanhuus nähdään.
Tutkielmani kohderyhmää ovat kaikki yli 65-vuotiaat seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset. Keruulomake on auki sunnuntaihin 11.5.2025 asti. Kerään tutkielmani aineistoa juuri avatulla kirjoituskutsulla Tietoarkiston Penna-alustalla osoitteessa services.fsd.tuni.fi/penna/sateenkaari/92 .
Liitteenä tutkielmani keruutiedote.
Kevätterveisin, Martta Kujala
sosiaalityön opiskelija,Turun yliopisto